Yhteisöllisyys ja jakamisen kulttuuri verkostoissa

Oppilaitoksen toiminnan näkökulmasta yhteisöllisyys on keskeisenä tekijänä opiskelijoiden yhteenkuuluvuuden ja sosiaalisen hyvinvoinnin suhteen. Voimaantumista voidaan lisätä asenteita muokkaamalla, yhteisellä tekemisellä sekä jakamisen kulttuuria edistämällä. Oppilaitoksen yhteisöllistä rakennetta ja jakamisen kulttuuria voidaan tietoisesti edistää. Yhteisöllisyys lisää opiskelijoiden ja opettajien hyvinvointia.

Esimerkkejä:

  • Aktiivinen opiskelijakuntatoiminta
  • Yhteiseen vaikuttamiseen kannustaminen
  • Yhteiset teemapäivät

 

Opiskelussa voidaan hyödyntää tiimityöskentelyä ja vertaisoppimista, jolloin opiskelija oppii huomaamaan olevansa itsekin yhteisön jäsenenä, kuin ollessaan ja työskennellessään yksin. Tiimityöskentely ja vertaisoppiminen auttavat myöhemmin työelämässä arvostamaan omaa ja toisten osaamista. Tärkeää on osata toimia yhdessä toisten ammattilaisten kanssa. Yhteistä tekemistä voidaan harjoitella jo opiskelujen aikana esimerkiksi järjestämällä yhteisurakoita. Talon rakennusprojektissa mukana olevia osa-alueita mm.:
 

  • Rakennussuunnittelu
  • Putkityöt
  • Laatoitus
  • Sähkötyöt
  • Keittiösuunnittelu
  • Kalusteiden valmistus
  • Pihasuunnittelu ja toteuttajat
  • Sisustussuunnittelu ja toteutus

 

Jakamisen kulttuuri verkostoissa

Opiskeluaikana opiskelijan on omaksuttava taidot hyödyntää turvallisesti eri medioita sekä tiedon haussa, jakamisessa että verkostoitumisessa, sillä työelämässä menestyminen edellyttää tiedonhankintataitoja sekä nettietiketin, tietoturvan sekä tekijänoikeusasioiden hallintaa lähes alalla kuin alalla. Eri medioiden ja palveluiden tunteminen on myös tärkeää oman osaamisen läpinäkyväksi tekemisen kannalta, varsinkin jos on kyse kädentaitoja vaativasta osaamisesta. Työelämä näkee muutoinkin vahvuudeksi työntekijän kyvyn voimia verkostoissa ja hyödyntää verkostoja työssään ja oman osaamisensa kehittämisessä. Erilaisia verkostoja ja niissä toimimista tuleekin hyödyntää jo opintojen aikana. Opiskelijalla voi olla myös omia henkilökohtaisia verkostoja, joiden hyödyntäminen opetuksessa voi tehdä oppimisesta mielekästä myös muillekin opiskelijoille. Käytännössä tämä voi olla esimerkiksi tutustumista opiskelijan harrastustoimintaan, työhön tai vapaaehtoistoimintaan sekä näihin liittyvien henkilöiden hyödyntämistä oppimisen tukena.

Takaisin ylös