Riskit ja haasteet

Ylivoimaisesti suurimman riskin koulutuksen onnistumisen kannalta muodostavat Second Lifen laitteistolle ja yhteyksille asettamat korkeat vaatimukset. Näistä tekijöistä on tiedoitettava osanottajia jo koulutuksen ennakkoinformaatiossa. Käytännössä osa halukkaista jää koulutuksen ulkopuolelle tai joutuu keskeyttämään sen laitteiston tai yhteyden riittämättömän suorituskyvyn vuoksi. Jos osanottajat osallistuvat koulutukseen työpaikoiltaan, heidän on varmistettava etukäteen,

• että omaan työkoneeseen saa asentaa Second Lifen -käyttöliittymän sekä
• päivittää ohjelmaan varsin tiuhaan tahtiin tulevat muutospäivitykset ja, että
• palomuurin asetukset eivät estä ohjelman tai puheäänen toimintaa.

Second Life sessioita suunniteltaessa on varauduttava siihen, että osa ajasta kuluu säännöllisesti erilaisten teknisten ongelmien  – useimmiten puheääneen liittyvien – ratkaisemiseen. Osittain tämän vuoksi Second Lifessa kouluttaminen on hyvin työvoimavaltaista ja suhteellisen pientäkin ryhmää ohjaamaan tarvitaan yleensä useampia ohjaajia.

Toinen tekijä, joka tekee Second Lifessa kouluttamisen melko haasteelliseksi on ympäristön hämäävä samankaltaisuus reaalimaailman kanssa. Ympäristössä syntyy helposti illuusio, että kaikki samassa virtuaalitilassa olevat toimijat havainnoivat ympäristöä samaan tapaan kuin reaalimaailmassa. Näin ei kuitenkaan ole, se mitä kouluttaja näkee näytöltään voi käytännössä poiketa merkittävästi siitä, mitä osallistuja juuri parhaillaan näkee (mihin on suunnannut kameransa).

Lisäksi käyttöliittymän asetukset vaikuttavat siihen, miten hyvin ympäristön eri elementit kullekin käyttäjälle näkyvät. Tämä voi johtaa siihen, että yhdessä liikuttaessa avataret eksyvät helposti toisistaan, ja ohjeita annettaessa ei voida käyttää reaalimaailman puolella toimivia ilmaisuja. Esimerkiksi lause: “Tuo suuri rakennus tuolla!” on korvattava versiolla “Tuo suuri rakennus avatarini katseen suunnassa!”

Second Lifessa rakenteiden seinät eivät eristä ääntä ja puheääni kantaa hyvin pitkälle, käyttäjän asetuksista riippuen 60–110 virtuaalisen metrin päähän. Jos opetussessio sisältää pienryhmätyöskentelyä, on suunniteltava erikseen se, miten estetään pienryhmissä tapahtuvan keskustelun päällekkäisyys ja yleisen kakofonian syntyminen. Tähän pulmaan löytyy monenlaisia ratkaisuja:

• pienryhmät voivat siirtyä riittävän etäälle toisistaan,
• alueella voi olla äänieristettyjä tiloja,
• pienryhmät voivat ottaa keskenää Second Lifen sisäisen puhelun tai mykistää muut läsnäolijat.

Virtuaalimaailman esineet, asusteet ja toiminnot eivät, näennäisestä reaalimaailman vastineiden samankaltaisuudestaan huolimatta, toimi reaalimaailman logiikalla. Niinkin yksinkertainen toiminto kuin tuolille istuminen, on aloittelevalle käyttäjälle opetettava erikseen. Second Life -sessiot on

• suunniteltava erittäin huolellisesti,
• käytettävät välineet on testattava etukäteen eri käyttäjärooleissa ja
• etukäteen tulee laadittava varasuunnitelma siltä varalta, että kaikki ei sujukaan odotetusti.

Tähän kaikkeen edellä mainittuun on kouluttajilla oltava mahdollisuus käyttää riittävästi aikaa. Oppituntien aikatauluja suunniteltaessa on myös otettava huomioon käyttöliittymän ominaisuuksien opettamiseen liittyvä aika.

Opetuksen keskeisin riski siis on, että tekniset ongelmat ja käyttöliittymän hallinta haukkaavat leijonanosan huomiosta ja käytettävissä olevasta ajasta, ja koulutuksen muu asiasisältö jää lapsipuolen asemaan.