Subjektiivisia tunteita, henkevyyttä, sielukkuutta ja kaihoa ilmaiseva tunnelmamaisema oli suosittu Pohjolassa 1800-1900 -lukujen vaihteessa. Sen taustalla vaikutti positivismin kritiikki. Lyyrisyys ja tunnelmallisuus heijastavat ainutlaatuista ja intiimiä, henkilökohtaista luontokokemusta, johon sisältyy mystinen ja melankolinen pohjavire. Maiseman symbolimerkitykset korostivat taiteilijan luovuutta, henkevyyttä, sielukkuutta, tulkintaa ja eläytymistä. Tunnelmamaisema ei kuvaa näkyvää todellisuutta, vaan taiteilijan mielen elämyksiä ja tunnetiloja maiseman avulla. Tyypillisiä kohteita olivat kätkevät maisemat, kuten valoisien kesäöiden tai iltojen hämärät näkymät, auringonlaskut ja sarastukset, tummat erämaametsät, öiset meri- ja järvinäkymät sekä luonnon pyhät paikat. Tunnelmamaisema mielletään taiteilijan omakuvaksi, koska samaa aihe toistuu erilaisissa valaistus- ja sääolosuhteissa. Synteettisiä ilmaisukeinoja ovat selkeä sommittelu, symmetria, muotojen pelkistys ja tyylittely, ääriviivakorostus, dekoratiivisuus, yksityiskohtien välttäminen ja monokrominen väriskaala. Syvyysvaikutelmaa luotiin epäsuoran valon avulla, sekä yhdistelemällä tarkkaa ja epätarkkaa kuvaustapaa.