Symbolismi suhtautui kriittisesti aistittavan todellisuuden kuvaamiseen ja suuntautui havaittavan maailman takaiseen ideoiden maailmaan. Huomio kohdistui mystiseen, metafyysiseen ja haaveelliseen tunnelmakuvaukseen sekä mielikuvitusaiheisiin. Näkyvä maailma oli todellinen vain siinä, miten se heijasti ikuista ja pysyvää todellisuutta näkyvän takana. Symbolismin luontosuhde oli panteistinen, monistinen ja mystinen. Taustalla vaikutti teosofia, joka etsi uskontojen alkutietoa, universaalin hengen ja harmonian olemassaoloa. Ihmisen ja maailmankaikkeuden rakenne miellettiin samaksi, jolloin olevaisen henkinen ja aineellinen puoli toteutuvat keskinäisessä riippuvaisuudessa ja järjestyksessä. Havaittava ulkoinen ja koettava sisäinen maailma olivat yhteydessä keskenään. Symbolismiin liitettiin myös intuitiivisuus ja ekstaasikokemukset, joiden välityksellä ihmisen ajateltiin yhtyvän alkuolevaan. Mielenmaiseman mielikuvat ovat intuitiivisesti tulkittavia ja yleispäteviä, eli mielikuvituksen tuotetta. Jos lähtökohtana oli todellinen maisema, sitä tyyliteltiin ja pelkistettiin voimakkaasti. Mielenmaisema syntyi havainnossa mielen, ajatusten ja tunteiden osallisuudesta. Luontoa tarkasteltiin henkis-sielullisina paikkoina, joiden kautta nykyisyys yhtyi menneisyyteen. Taiteilijan tunnekokemus, paikkaan kuuluminen ja läsnäolo korostuivat. Symbolismia kiinnostivat olemassaoloomme liittyvät kysymykset: kuka minä olen, keitä me olemme, mistä tulemme. Henkiseen olevaisuuden pohdinta toi taiteen aihemaailmaan myös kuolemaan liittyvät maisemat ja paikat.