Impressionismi kehittyi ulkoilmamaalauksesta, jota harrastivat kaupungeista maaseudun rauhaan hakeutuneet ranskalaistaiteilijat. Ulkoilmamaalaus pyrki välittämään tietyn hetken, olosuhteiden ja paikan vaikutelman luonnon ja maisemien keskellä. Siinä korostuivat aistivaikutelma, välitön tunnelma, tarkkailu ja havainnointi. Luonto ei ole pysyvä, stabiili kohde, vaan elävä ja jatkuvasti muuttuva. Impressionismi heijasti positivistista tiedeasennetta kiinnostuksessaan näköhavainnon fysiologiaa kohtaan. Tiedon ainoa hyväksytty perusta oli aistihavainto, joten luonnonilmiöt selitettiin tieteellisesti todennettavin keinoin. Impressionismi kyseenalaisti realistisuuteen pyrkivän taiteen. Kuvauskohteiksi hyväksyttiin arkiset näkymät ja maisemat, jolloin perinteisesti kauniina ja ylevinä pidetyt näkymät hylättiin. Aihemaailma koostui modernin ajan ilmiöistä ja arjen ohikiitävyydestä, jatkuvasta muutoksesta. Pakenevien hetkien kuvaamisella pyrittiin välittämään havainnon ensivaikutelmaa, alkuperäistä aistimusta. Ympäröivää maailmaa tarkasteltiin objektiivisesti, välttäen omien tunteiden ja mielikuvituksen vaikutusta tarkasteluun. Koska tavoitteena oli välittömän visuaalisen vaikutelman saavuttaminen, huomio kohdistettiin hetkellisiin luonnonilmiöihin, kuten valon ja varjon vaihteluun, ilman ja veden väreilyyn sekä sään, ilman ja atmosfäärin ilmiöihin. Samaa kohdetta kuvattiin eri vuorokauden- ja vuodenaikoina sekä erilaisissa sääoloissa. Nopeutunut työskentely sai aikaan luonnosmaisen, spontaanin maalaustekniikan sekä puhtaiden värien käytön. Ulkoilmamaalaus omaksui valokuvaukselta kohteen avoimen rajauksen, valo- ja varjokontrastien käytön sekä pintamaisen, perspektiivittömän kuvaustavan.