Luontokäsitys - minä luonnossa, luonto minussa
Historiallisesti kehittynyt luontokäsitys kytkeytyy ihmiskäsitykseen, joka selittää luonnon ja ihmisen välistä vuorovaikutusta kulttuurisessa kontekstissa. Kulttuurinen kehitys miellettiin alkuaan luonnosta vapautumiseksi. Luonto oli kulttuurin rajoite, mutta myös sen ehto. Kun luonto määriteltiin elinpiirin ulkopuoliseksi, valloitettavaksi kohteeksi ja rikkauksien lähteeksi, luontokäsitystä rakensivat aineelliset tekijät. Luontokäsityksemme perusta on uuden ajan luonnontieteellis-teknologisessa arvomaailmassa. Valistuksen ajalla käynnistynyt luonnon hallitseminen ja hyödyntäminen perusteltiin vaurauden ja hyvinvoinnin tuottamisella. Sen taustalla ovat juutalais-kristillinen ihmiskäsitys ja uuden tieteen mekanistinen luontokäsitys. Ihminen uskoi olevansa luonnon herra, jolla oli oikeus käyttää luontoa omiin tarkoituksiinsa. Luonto oli vain järjellisten tosiasioiden kokonaisuus, jota jumalan kaltainen ihminen pystyi tutkimaan ja selittämään. Tutkittavat ilmiöt eristettiin keinotekoiseen, häiriötekijöistä vapaaseen ympäristöön, jolloin luonnon mitattavista ominaisuuksista tuli aistittavia tärkeämpiä. Rationaalinen ihminen pystyi saavuttamaan tiedon todellisuuden perimmäisistä toimintaperiaatteista. Nykykäsityksen mukaan emme voi koskaan saavuttaa lopullista tietoa luonnosta. Ymmärrämme että luonto on olemassaolomme edellytys, johon ihmisen ja kulttuurin on opittava sopeutumaan. Usko jatkuvaan teknologis-tuotannolliseen kehitykseen on osoittautunut ihmiskunnalle vaaralliseksi myytiksi.
Länsimainen luotosuhde perustuu ulkopuolisuuteen, jossa ihminen ei kuulu luontoon. Näkökulmassa eriytetään myös eläin ja ihminen. Luonto edustaa asioita, joita ei mielletä olevan ihmisessä. Ihminen on ainoa itseisarvoinen olento. Luonto näyttäytyy tutkittavina, yleensä luonnontieteellisinä kohteina, jolloin sivuutetaan humanistis-yhteiskunnalliset näkökulmat. Luontosuhde voi rakentua sekä-että -ajattelulle, jossa ihminen kuuluu ja ei kuulu luontoon. Se huomioi ihmisen ekologiset elintoiminnot sekä inhimillisen itsetietoisuuden. Ihminen epäilee eläinten tietoisuuden ja tunteiden mahdollisuutta, vaikka on monilta osin eläimen kaltainen. Luontosuhde voi perustua myös näkemykseen, jossa ihminen mielletään osaksi luontoa. Sekä ihmisellä että luonnolla on itseisarvo. Ekologis-holistinen luontokäsitys korostaa ihmisen ja luonnon kokonaisvaltaisuutta, vuorovaikutteisuutta ja riippuvaisuutta. Se yhdistää ihmisen elintoiminnot, kehollisuuden, aistimukset, havainnot ja toiminnan sekä kulttuuris-yhteiskunnalliset tekijät osallisuuden merkityskokonaisuudeksi.
Vaikka emme voi selittää luontoa tyhjäksi tiedoillamme, tieto laajentaa näkökulmiamme. Luonnon avulla opimme ymmärtämään myös itseämme. Luonto meissä on aistimuksia, kokemuksia, kehollisuutta ja mielellisyyttä. Olemme mukana elävässä, äärettömässä kokonaisuudessa ja systeemissä, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Luonto on elämisen ehto, ainetta, energiaa ja prosesseja, jotka tapahtuvat meissä myös hallitsematta: elintoimintoina, nukkumisena, valvomisena, syntymänä, kasvuna ja kuolemana.
Pohdittavaksi:
- Määrittele luonto - mikä kaikki on luontoa? Mikä ei ole luontoa?
- Onko luonto myös osa kulttuuria, sen ilmentymä vai mahdollistaja?
- Millaista luontoa arvostat? Vertaa näkemyksiäsi kollektiivisen luontosuhteen arvotaustaan.
- Jos ihminen on osa luontoa, millainen osa hän on? Miten luonto toteutuu ihmisessä?
- Luonnon monimuotoisuudessa kaikki vaikuttaa johonkin. Mitä tämä merkitsee?
- Suomalainen luontosuhde on ristiriitainen, yhtäältä koemme kuuluvamme luontoon, toisaalta olemme sen ulkopuolisia. Perusteluja vaihdetaan tilanteen mukaan. Miten tämä näkyy arkielämässä?
- Miten ihminen vaikuttaa luonnon prosesseihin? Pohdi väestönkasvun, globalisaation, ilmastonmuutoksen, energiapulan, elintarviketuotannon, sairauksien ja turismin vaikutuksia.
- Ihminen odottaa luonnon mukautuvan toiveisiinsa, mutta ei itse osaa mukautua luonnon ehtoihin. Mistä luonnonkatastrofit johtuvat? Voiko luonto kostaa ihmisille saamansa huonon kohtelun? Mikä ylläpitää tai edistää uskomuksellista ajattelua?
- Miten ihminen ja yhteiskunta saavuttavat tasavertaisen suhteen luontoon?
Tehtäviä:
- Muistinvarainen piirtäminen. Piirrä kouluympäristösi, rakennus ja sen piha-alueet muistin avulla. Kuvaa rakennus pohjapiirroksena. Mieti tilat, joissa olet ja reitit, joita kuljet. Kuvaa myös tärkeät paikat. Lopuksi verratkaa piirroksia ryhmässä - mikä niissä on yhteistä, mikä yksilöllistä? Piirros havainnollistaa muistin toimintaa sekä paikkaan liittyvien merkitysten rakentumista mielessämme.
- Suunnattu havainto. Havaitseminen on kulttuurisesti opittua. Siihen vaikuttavat mm. aiemmat kokemukset, kasvatus, koulutus ja elinpiiri. Kulttuurin sisällä on erilaisia lähestymistapoja luontoa kohtaan, jotka perustuvat myös yksilöiden rooliin yhteisössä, ammattiin, ideologiaan ja arvomaailmaan. Luonnon tarkastelutapaa motivoivat intressit, jotka määrittävät luonnolle annettavia merkityksiä. Millainen lähestymistapa metsään on biologilla, maanomistajalla, taidemaalarilla, kaupunkilaisella, maahanmuuttajalla, puunostajalla, metsurilla, metsästäjällä, retkeilijällä, luonnonsuojelijalla tai sienestäjällä? Toteuta kollaasina tai sarjakuvana. Pohtikaa lopuksi oletuksia, joita liititte henkilöihin.