Ympäristöetiikka pohtii ihmisen suhdetta luontoon, luonnon arvottamista ja sille annettavia merkityksiä määrittäviä eettisiä periaatteita. Kohteena ovat jokapäiväisten käytäntöjen ja valintojen taustalla olevat moraaliset kysymykset ja perusteet. Luontoa koskeva tieto, asenteet ja arvot määrittävät maailmankuvaa ja motivoivat toimintaa. Ihmisen toiminta sekä yksilö- että yhteisötasolla vaatii eettistä tarkastelua. Meillä on vastuu lajitovereistamme, eläimistä ja luonnosta kokonaisuutena myös siinä tulevaisuudessa, jota emme omakohtaisesti tule elämään. Ekologinen ajattelu tiedostaa ihmisen ja luonnon välisen vuorovaikutuksen ja riippuvaisuuden, sekä sen kulttuuris-yhteiskunnalliset vaikuttimet. Ihminen on itsessään eliöyksiö ja ekosysteemi, sekä osa itseään laajempaa eliöyhteisöä ja ekosysteemiä. Mitä ihminen tekee luonnolle ja eläimille, sen hän tekee myös itselleen.
Eläinkäsitykset rinnastuvat luontokäsityksiin ja määrittelevät myös ihmisen. Alkuperäiskulttuurien eläinsuhdetta kuvaa yhteyden hakeminen, eläin edustaa joko samankaltaisuutta ihmiseen tai lähisukulaisuutta. Eläin on henkis-sielullinen ja tunteva olento kuten ihminenkin. Keskiajalla eläimiä pidettiin ihmisen kanssa samanarvoisina, jopa oikeustoimikelpoisina olentoina. Koska eläimillä oli luonnolliset oikeutensa, ihmisillä oli velvollisuuksia eläimiä kohtaan. Valistuksen ajalla tiede ja uskonto alkoivat selittää maailmaa rinnakkain. Kristinuskon mukaan ihminen on jumalan kuva ja itseisarvoinen olento, jota varten eläimet ja luonto ovat. Ihminen nähtiin ainoaksi järkiolennoksi, itseisarvoiseksi ja täydelliseksi. Tämä antoi vapauden toimia ja oikeuden hallita hierarkiassa alempiarvoisia eläimiä. Uuden ajan tieteelle eläimet olivat mekaanisia, koneen kaltaisia olentoja. Se mikä näkyi koneissa, jäi piiloon eläimissä ja muussa luonnossa. Ihmisen tuli hallita ja ymmärtää jumalallisen käsityötaidon tuloksena syntynyttä maailmankaikkeuden konetta. Seurauksena oli elävien eläinten kätkettyjen "mekanismien" julma tutkiminen (vivisektio). Epäeettinen kohtelu perusteltiin tieteen tavoitteilla, pyrkimyksillä selittää kehon toimintaa. Eläimiä alistetaan yhä tieteen tarpeille, koska eläinkokeilla saadaan ihmistä palvelevaa tietoa. Arvotamme eläimiä niiden välineellisen hyödyn kautta, jolloin määrittelemme ne ei-tietoisiksi, sieluttomiksi, vaistonvaraisiksi ja biologisiksi olennoiksi. Ihmistä pidämme henkis-sielullisena, tuntevana ja tietoisena olentona, mutta emme tunnista määritelmän ristiriitaisuutta. Eläinten teollinen massatuotanto, jalostus ja koe-eläinkäyttö ilmentävät utilistista eläinsuhdetta. Tunteiden ja tietoisuuden kieltäminen eläimeltä johtavat kärsimyksen aiheuttamiseen ja sen hiljaiseen hyväksymiseen. Järkemme ja vaistomme toimivat samansuuntaisesti kuin eläimen vaistot, eli pyrkivät oikeaan, tottumusten ja kokemusten perustelemaan toimintaan. Perimmäinen motiivi on molemmilla sama - elämästä selviytyminen ja siitä nauttiminen.