Yleistä virkavalinnasta
Opettajien ja muun henkilöstön rekrytoinnista on tullut entistä haastavampaa, koska kunnan harkinnanvara on lähtökohtaisesti kaventunut lainsäädännössä tapahtuneiden muutosten takia. Kunnallista virantäyttöä koskeva harkintavalta on nimittäin pitkään ollut kunnissa laaja. Kunta on voinut itsehallintoperiaatteen mukaisesti valita virkaan kenet tahansa sopivaksi katsomansa kelpoisuusvaatimukset täyttävän henkilön, kunhan valinta ei ole ollut syrjivä. Kunnan harkintavaltaa ovat kuitenkin voineet jo aiemmin rajata joko lainsäädännössä tai jo virkasäännössä nimenomaisesti säännellyt nimitysperusteet. Virkasäännöt on sittemmin kumottu. Tarkoitussidonnaisuuden periaatteelle on myös annettu harkintavaltaa rajoittava sisältö, jonka mukaan kunnan virkaan tulee valita henkilö, jonka voidaan arvioida parhaiten ja kyvykkäimmin suorittavan virkaan kuuluvat tehtävät. Kun perustuslain 125.2 §:n sisältämät virkanimitys- eli ylennysperusteet taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto säädettiin koskemaan myös kunnallisia virkoja, näyttäisi kunnan itsehallinnollinen harkintavalta kaventuneen. Samansuuntaisesti näyttäisi vaikuttaneen kunnallisten virkasääntöjen kumoaminen ja viranhaltijalain säätäminen.
Korkein hallinto-oikeus ja virkanimitysperusteet
Korkein hallinto-oikeus antoi kesäkuussa 2005 tuoreimman kunnallista rehtorinviran täyttöä koskevan vuosikirjaratkaisunsa KHO 2005:44. Jonkin aikaa oli ollut epäselvyyttä perustuslain virkanimitysperusteiden asemasta erityisesti kunnallisessa virantäytössä. Epäselvyyttä olivat aiheuttaneet ensinnäkin käsitteiden taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto konkreettinen sisältö ja toiseksi perustuslain 125.2 §:n sitovuus ja säännöksestä johdettavat kunnallista viranomaista ja virkaa hakevaa koskevat oikeudet ja velvollisuudet.
Ratkaisussa KHO 2005:44 oli kyse vuosiluokkien 7–9 opetusta antavan koulun rehtorinviran täytöstä. Virkaan valittavalta edellytettiin säädettyjen kelpoisuusvaatimusten lisäksi viranhakuilmoituksen mukaan vahvaa osaamista pedagogisessa johtamisessa, koulun hallinnossa ja taloudenhoidossa. Virkaan etsittiin koulukulttuurin kehittäjää, jolla oli koulun johtamiseen ja muuhun opetustoimen yhteistyöhön tarvittavia sosiaalisia taitoja. Opetuslautakunnan haastatteluun valituista kolmesta kelpoisuusvaatimukset täyttäneestä kärkihakijasta filosofian maisteri A:lla oli hakuajan päättymiseen mennessä kokemusta koulun johtamisesta kolme kuukautta, filosofian maisteri B:llä noin 13 vuotta ja kasvatustieteen maisteri C:llä noin 20 vuotta. Opetuslautakunnan päätös valita kysymyksessä olevaan virkaan A oli perustunut hakijoiden vertailuun, jossa koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi oli otettu huomioon opetuslautakunnan suorittamassa haastattelussa esille tulleet seikat sekä A:n, B:n ja C:n henkilökohtaiset ominaisuudet. Tähän nähden ja vaikka B:llä ja C:llä olikin pitempi kokemus peruskoulun johtamisesta, opetuslautakunta ei päättäessään kokonaisarvion perusteella valita kysymyksessä olevaan rehtorin virkaan A:n ollut menetellyt yleiset virkanimitysperusteet sisältävän perustuslain 125.2 §:n vastaisesti. Korkein hallinto-oikeus kumosi tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätöksen, jolla opetuslautakunnan päätökset oli kumottu.
Korkein hallinto-oikeus totesi kaikkien kolmen kärkihakijan täyttävän viran kelpoisuusvaatimukset. Hallinto-oikeus oli vertaillut hakijoita jokseenkin yksityiskohtaisella, mutta mekaanisella tavalla taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon osalta. Korkein hallinto-oikeus perusteli ratkaisunsa aivan toisin. Ratkaisun perusteet voidaan jaotella seuraavalla tavalla: KHO totesi ensinnäkin, että perustuslain 125.2 §:n nimitysperusteita on arvioitava kokonaisuutena, jossa koulutuksen ja työkokemuksen ohella on otettava huomioon myös hakijan viran hoitamisen kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet. Toiseksi nimitysperusteita voi KHO:n ratkaisusta ilmi käyvällä tavalla painottaa. Kolmanneksi KHO antoi erityistä painoarvoa viranhakuilmoituksessa mainituille seikoille, rehtorinvirassa edellytettäville keskeisille osaamistekijöille ja hakijoiden haastattelussa ilmi tulleisiin ominaisuuksiin. Neljänneksi KHO antoi erityisen vähän merkitystä työkokemukselle ja totesi, että kokemusta on tarkasteltava suhteessa hakijan ikään.
