Kontekstuaalinen tarkastelutapa
Kontekstualisoinnissa tarkasteltava asia tai ilmiö liitetään ymmärtämistä edistävään, laajempaan asia-, tilanne- tai muuhun tulkintaa motivoivaan yhteyteen. Tulkintamahdollisuudet monipuolistuvat, kun asiaa tai ilmiötä tarkastellaan useista näkökulmista. Viime kädessä luonto, ympäristö, taide ja muut ilmiöt ovat ihmisen välityksellä aina osa kulttuurin kontekstia, joka määrittää tarkastelutapojamme. Ympäristökasvatuksessa kontekstualisointi keskittyy ympäristöön, luontoon ja eläimiin liittämiemme merkitysten tarkasteluun kulttuuris-yhteiskunnallisessa viitekehyksessä, joka tarjoaa myös kehyksen yksilön ja luonnon vuorovaikutuksen tarkastelulle. Huomio voi kohdentua mm. työ-, elämys- ja kulutuskeskeisiin elämäntapoihin, maanomistukseen, kehitys- ja teknologiauskoon, vallankäyttöön, aatteisiin, arvoihin, perinteeseen jne. Perustelemme luonnon ja eläinten hyödyntämistä sekä ympäristön muokkaamista ihmiskeskeisesti aineellisilla tavoitteillamme. Koska taiteella on käsitteellinen luonne, toteutuakseen se tarvitsee katsojan ja yleisön, kontekstin jossa se on olemassa. Tarkastelussa huomio kiinnitetään taideteosten/kuvien aiheisiin ja sisältöihin, teemoihin, havainnointi- ja kuvaustapoihin, niiden ilmentämiin luonto- ja ympäristösuhteisiin sekä muihin kulttuurisesti määrittyneisiin tekijöihin. Kuvista puuttuvat asiat ovat myös huomionarvoisia. Tarkastelussa keskeisiä tekijöitä ovat teoksen/kuvan aihe ja sen sisältö, edellisiin vaikuttavat tekijät, kuten historia, sosiaaliset tekijät, ideologia, aatteet, arvot sekä taide- ja tietokäsitykset. Intertekstuaalisessa tulkinnassa kuvaa verrataan muihin kuviin ja tekstuaalisiin järjestelmiin, sekä pohditaan tapaamme käsitteellistää taideteoksia. Kontekstuaalisuus, tekstuaalisuus ja intertekstuaalisuus eivät erota objektia ja subjektia, teosta ja katsojaa, kohdetta ja taiteilijaa.