Dualistinen tarkastelutapa
Kaksinaisuusperiaate on ihmiskeskeinen tarkastelutapa, jossa kohteena oleville asioille ja ilmiöille määritellään näennäinen vastapuoli, jolloin ne tunnistetaan merkityksiltään tietynlaisiksi. Dualismi ja siihen liittyvät subjektin ja objektin määritelmät syntyivät uuden tieteen tarpeista, pyrkimyksistä kuvata ajattelun ja sen kohteen välistä suhdetta. Ihmistä tarkasteltiin kahden toisilleen vastakkaisen, joskin rinnakkaisen olemistavan, hengen ja ruumiin kautta. Teoreettisessa tarkastelussa ihminen oli kahden maailman kansalainen, toisaalta ajatteleva, toisaalta fyysinen olento. Objektivismi rinnastettiin totuudellisuuteen, järkeen, totuuteen, tarkkuuteen, tasapuolisuuteen ja puolueettomuuteen. Rationaalisella ajattelulla pyrittiin ottamaan kaoottinen maailma haltuun, manipuloitaviksi kohteiksi. Subjektivismi rinnastettiin tunteisiin, intuitioon, mielikuvitukseen, ihmisyyteen, taiteeseen ja henkisyyteen. Maailman selittäminen kokemus- ja tunnepohjalta miellettiin oman olemassaolon eksistentiaaliseksi pohdinnaksi. Subjektivismia on kritisoitu liiallisesta tunteisiin, intuitioihin ja arvoihin keskittymisestä, joskin se on ainoa todellisuus, josta ihmisellä on kokemustietoa. Ympäristö- ja luontosuhteen dualistinen tarkastelu kiinnittää huomion objektiivisiin (tieteelliset päämäärät ja fyysinen ympäristö) ja subjektiivisiin (taiteelliset päämäärät, yksilön elämänpiiri ja mielen ympäristö) tekijöihin. Tiedostamaton dualistinen ajattelu ylläpitää ennakkoasenteita ja edistää epätasa-arvoa. Jos ihminen, ajattelu ja tietoisuus, sielu ja minuus erotetaan ympäristöstä ja luonnosta, luonnolle jää vain fyysinen olomuoto. Äärimmillään luonto ja eläimet nähdään vain elottomina kohteina, joilla ei ole itseisarvoa eikä tietoisuutta. Dualistinen puhetapa rajoittaa ja yksipuolistaa tulkintojamme. Se vaikuttaa kulttuurissamme eräänlaisena myyttisenä rakenteena.