Miten

Mobiiliohjaus voi tapahtua reaaliaikaisesti verkkoneuvottelu- tai videopuhelusovelluksella tai esimerkiksi blogin välityksellä, jolloin opiskelija tekee näkyväksi oppimaansa tekstin, kuvan ja videon avulla päivittäin tai sovittuina ajankohtina ja opettaja, muut opiskelijat ja mahdollisesti työpaikkaohjaaja kommentoivat tuotoksia.

Opiskelijan  ohjaamisessa on muistettava samat pelisäännöt kuin verkko-opetuksessakin; blogin, mobiililaitteen tai Facebook-ryhmän pelisäännöt tulee sopia ennen ohjauksen aloittamista. Opiskelijoille tulee antaa nettiketti-ohjausta, jolloin pohditaan yhdessä mitä kertoa itsestään ja miten kirjoittaa työpaikasta. Etenkin nuoret eivät välttämättä tule ajatelleeksi, että heidän tuotoksensa ja kommenttinsa voivat löytyä vielä vuosienkin päästä internetistä.

Mikäli kommunikointi ei ole reaaliaikaista, opiskelijalle on tärkeää saada palautetta mahdollisimman pian. Tämä voi muodostua haasteeksi opettajalle, jolla voi olla samaan aikaan monia kommentoitavia blogeja ja ryhmiä. Tuleekin muistaa, että myös vertaiskommentointi on tärkeää ja siihen tulee kannustaa, sopien selkeät pelisäännöt. Tekninen toimintaympäristö tulee myös huomioida sillä useimmat sovellukset vaativat hyvän lähiverkkoyhteyden. Ellei sitä ole, datasiirto on ylimääräinen kustannus, josta tulee sopia etukäteen etenkin jos piskelija tai opettaja käyttää yhteydenpitoon omaa laitettaan.

Tässä esimerkki Facebook-ryhmänohjauksen ohjeistuksesta.

Eri laitteet

Takaisin ylös