Käytännön toteutuksia eri kouluympäristöissä

Myllyojan koulu, Oulu

Myllyojan koulu on oululainen lähiökoulu, jonka työtä ohjaa periaate "Yhteistyöllä hyvään tulevaisuuteen".

Koulussamme verkostoyhteistyö on tärkeää pyrkiessämme oppilaan hyvän oppimiseen, kasvun ja oppimisen tukemiseen. Tiivis verkostoyhteistyö näkyy kodin ja koulun yhteistyössä, oppilaiden yhtenäisessä oppimispolussa ja osallisuudessa, kansainvälisyyskasvatuksessa – esim. Vihreä lippu -toiminnassa ja Unicef-koulutyössä – sekä opettajuuden jakamisessa. Tietoverkot helpottavat kommunikaatiota ja uusia kontakteja.

Tietoyhteiskunnan koulukirjasto on koulumme keskeinen oppimisympäristö. Tiedonhallintataitoja opetellaan "Myllyojan koulun tiedon portaita" kulkemalla, tavoitteena elinikäisen oppimisen taidot, asenne ja innostus. Pienet muutokset ovat ajanmukaistaneet koulurakennustamme ja tukevat pedagogista kehittämistä. TVT-välineitä hankitaan vähitellen kaupungin tietostrategian ohjaamana.

Pohjankartanon koulu, Oulu

Pohjankartanon koulu on noin viidensadan oppilaan yläkoulu, joka sijaitsee lähellä Oulun kaupungin keskustaa ja Musiikkikeskusta. Koulurakennuksessa toimivat myös Madetojan musiikkilukio ja Oulu-opisto. Opetuksen tavoitteina ovat laaja yleissivistys, vastuullisuus ja monipuoliset oppimisen taidot. Pohjankartanossa tarjotaan laadukasta perusopetusta ja tehdään määrätietoista kasvatuksellista ja opetuksellista yhteistyötä. Osa luokista on musiikkiluokkia, joilla toteutetaan monipuolisesti musiikin opetuksen erityistehtävää. Tulevaisuuden koulu – ohjelman myötä koulu on saanut käyttöönsä uudistettuja tiloja ja nykyaikaista opetusteknologiaa. Opetusta eheyttäviä moniaineprojekteja toteutetaan vuosittain kaikilla luokka-asteilla. Vireä oppilaskunta- ja tukioppilastoiminta sekä vanhempaintoimikunnan työ edistävät koulun hyvää yhteishenkeä.

Ritaharjun koulu, Oulu

Ritaharjun monitoimitalossa on monta toimijaa: perusopetus, päivähoito, nuorisotoimi ja kirjasto. Talolla on yhteinen johtoryhmä, joka koostuu eri ammattiryhmien edustajista. Eri käyttäjätahojen toiminnassa ja tilojen käytössä pyritään pitkälle vietyyn synergiaan, yhteistoiminnallisuuteen ja yhteisöllisyyteen.

Meidän visio on olla tulevaisuuden kyläyhteisö, jossa innostuneisuus ja ilo, toisten arvostaminen, turvallisuus sekä yhdessä tekeminen tukevat elinikäistä kasvua, hyvinvointia ja oppimista.

Karan koulu, Riihimäki

Karan koulu on Riihimäellä toimiva 6. - 10. -luokka-asteen perusopetusta antava koulu. Oppilaita koulussamme on n. 400 ja opettajia 30.

Koulurakennus on valmistunut 1956 ja peruskorjattu 2009. Kaikki tilamme on varustettu ajanmukaisella tekniikalla. Jokaisessa opetustilassa on tietokone, älytaulu, dokumenttikamera ja videotykki. Myös turvatekniikka on ajanmukaista. Koulussamme on atk-luokka ja tietokonein varustettu kirjasto. Lisäksi opetusluokissa on muutamia oppilaskoneita.

Pohjolanrinteen koulu, Riihimäki

Pohjolanrinteen koulussa opiskelee 433 oppilasta. Suurin osa oppilaista on yläkoululaisia, joiden lisäksi kouluamme käyvät kaikki alueemme 6. luokkien oppilaat. Toivomme tämän tuovan kouluumme lisää alakoulun tuulahduksia oppilaiden ja neljän luokanopettajan myötä. Koulutalomme valmistui Pohjolankadun varteen vuonna 1967. Lukuvuonna 2007-2008 koulumme peruskorjattiin.

Koulumme valittiin keväällä 2011 yhdeksi Smart Showcase -kouluksi. Teemme yhteistyötä opetusteknologisten laitteiden käytössä ja jaamme osaamistamme muiden yhteistyökoulujen kanssa.

Riihimäen lukio, Riihimäki

Riihimäen lukio on vähän alle 500 opiskelijan koulu, joka on kaupungin ainoa päivälukio. Aikuislukio on samoissa tiloissa. Riihimäen lukio on yleislukio, jossa on valtakunnallisten kurssien lisäksi paljon soveltavia kursseja myös taito- ja taideaineissa ja kilpaurheilijoilla mahdollisuus valita urheiluvalmennus.

Riihimäen lukio toimii viidettä vuotta saneeratussa koulurakennuksessa. Remontin yhteydessä koulu varusteltiin uudenaikaisin laitteistoin. Kaikkiin opetustiloihin asennettiin tietokone, dokumenttikamera, dataprojektori ja älytaulu. Uusi teknologia on läsnä koko ajan koulutyössä.

Oppimaan oppiminen on ollut uudistetussa Riihimäen lukiossa keskeinen kehittämiskohde. Uutta teknologiaa hyödyntämällä on pystytty monipuolistamaan oppimisen menetelmiä.

Kupittaan lukio, Turku

Kupittaan lukio on moderni, tulevaisuuteen suuntautunut yleissivistävä oppilaitos, jossa opiskelijat oppivat hyödyntämään tietotekniikkaa opinnoissaan. Kupittaan lukiossa opetus on aktiivisessa yhteydessä ympäröivään yhteiskuntaan.

Koulussamme käytetään uusinta opetusteknologiaa. Opiskelija voi osallistua moniin kotimaisiin ja kansainvälisiin opetusalan hankkeisiin ja opintomatkoihin.

Kupittaan lukio toimii kahdessa toimipisteessä: Päärakennuksen lisäksi lukiolaiset opiskelevat lähellä sijaitsevassa modernissa ICT-talossa.

Kupittaan ICT-lukio on opetusministeriön hyväksymä valtakunnallinen erityislukio. Se on jatkoa syksyllä 2000 alkaneelle tulevaisuuden Informaatioteknologian- ja mediaosaajien erikoislinjalle, joka toimii tiiviissä vuorovaikutuksessa korkeakoulujen ja työelämän kanssa.